Julia oli yksi onnekkaista

On suuri ilo jakaa onnelliset asiat toisten kanssa. Tällä sivulla on siihen mahdollisuus. Otamme vastaan postia ihmisiltä, joilla on omia kokemuksia löytöeläimistä rikkoaksemme niitä vääriä ennakkoluuloja, mitä löytöeläimiä kohtaan on. Niiden pelastaminen kurjista oloista palkitsee, sen ovat yhä useammat saaneet todeta.

Ihania tarinoita niistä, jotka ovat rakkautta vailla.

Itse tutustuin vinttikoiriin sijoituskoiran kautta ja rakastuin välittömästi. Mutta sopivan elämäntilanteen löytymiseen menikin tovi aikaa, kunnes maaliskuussa 2006 kotiini saapui pieni koirapakolainen galgo TripleA:sta.

Alkuun niin arka ja laiha koira sai pian luottamusta ja oikeudenmukaisuutta osakseen. Niinpä siitä kehittyi kolmessa kuukaudessa varsinainen prinsessa ja hännän heiluttaja.

Alkuun oma epäilys ja usko omasta pärjäämisestä on poispyyhittyä elämää. Pärjäämme hyvin ja usein mietinkin, kuka pelasti kenet? Minä toki toin Luisan pois hirvittävästä maailmasta, mutta Luisa toi elämääni paljon muuta sisältöä. Monet harrasteet jäivät, enkä ole niitä kaipaillut. Pitkät lenkit metsässä, sammaleessa maaten ja auringosta nauttien, korvaavat monet muut asiat.

Kuten olen monille muillekin kertonut, tämä on minun missioni. Etsiä ja löytää poloinen ja antaa sille oikea koti. Ja pian, heinäkuussa, perheemme kasvaa uudella galgolla, kun 3vuotias Eliot saapuu Asokasta.

Anna-Maija, Kotka

Ps. Luisa ja Eliot tulivat täältä: Katso.

Olin koulussa tuon aamupäivän ja lähdin kohti mieheni työmaata hakemaan autoa. Mieheni kertoi samalla kun antoi auton avaimet käteeni, pihallemme tulleesta koiranpennusta sanoen minulle: ”Sinulle on yllätys kotimme oven takana." Ihmettelin mikähän se on? Saavuin pihaan ja samalla huomasin todella laihan, vain luuta ja nahkaa ja aran tuntuisen koiranpennun rappusilla odottamassa. Pentu tervehti minua kuin olisi aina meillä asunut eikä vain juuri samana päivänä pihaan ilmestynyt. En uskaltanut ottaa koiraa sisälle, sillä meillä oli 2 aikuista kissaa siellä odottelemassa ulospääsyä. Keitin kaupasta tuomani silakat kissoille ja laitoin pieneen astiaan myös pennulle keitettyä kalaa ja vein rappusille. Pentu söi ahmimalla astian hetkessä tyhjäksi ja nuoli kättäni kiitokseksi. Aluksi aloin soittelun poliisille tietääkseni, että oliko mitään tietoa koirasta ja mitä sen kanssa teen. Poliisi vastasi kyselyihini, että koirasta ei ollut mitään tietoa heillä ja käskivät minun viemään sen koiratarhalle. Soitin miehelleni ja sovin hänen kanssaan, että koira viedään seuraavana päivänä tarhalle odottamaan omistajaansa.

Otin koiran sisälle ja vein sen olohuoneen puolelle ja suljin ovet huoneesta, että kissat eivät pääsisi sisään. Annoin koiralle lisää ruokaa, tein koulutehtävät ja katselimme yhdessä televisiota, koira jalkojen juuressa. Puhelin niitä näitä pennulle ja rapsuttelin sitä korvan takaa. Tuli ihan paha mieli, kun muistelin edellistä koiraamme, joka oli jo ollut poissa luotamme pari vuotta. Ringo oli ollut terhakas melkein loppuun asti, 16-vuotias tiibetinspanieli vanha herra. Luopuminen siitä oli kamalaa ja silloin päätimme mieheni kanssa, ettei uusia koiria tule ja otimme vanhalle kissallemme kaveriksi uuden kissan.

Mieheni nukkui pennun kanssa sen yön olohuoneessa suljettujen ovien takana ja kissat kiersivät kehää ovien takana ja ihmettelivät mitä siellä on sellaista mitä he eivät saa mennä katsomaan. Aamulla veimme pennun tarhalle ja kerroimme mistä sen olimme löytäneet. Koiraa ei oltu kyselty tarhalta, joten tarhanpitäjä päätti laittaa lehteen ilmoituksen omistajan löytääkseen. Pentu oli tarhalla vain sen yhden viikon, soittelimme sinne ja pyysimme, että saisimme käydä katsomassa koiraa, mutta tarhanpitäjä ei antanut lupaa siihen, sanoen pennun kaipaavan meitä koko ajan. Mietimme koiranpentua päivittäin ja päätimme hakea sen pois tarhasta, jos omistajaa ei löydy. Omistaja löytyi sen lehti-ilmoituksen avulla, muttei hän voinut ottaa koiraa luokseen. Hän oli loukkaantunut liikenneonnettomuudessa eikä pystynyt enää koirasta huolehtimaan. Myös pentu oli ollut samassa onnettomuudessa ja kadonnut silloin omistajaltaan. Koirasta oli tehty katoamis-ilmoitus kolmen eri paikkakunnan poliisille ja vaikka koirasta ilmoitin silloin heti alkuun poliiseille, he eivät muka mitään siitä tienneet. Minusta se oli aika outoa.

Sen viikon sisällä olin toivonut monta kertaa, ettei omistajaa löydy ja saamme koiran itsellemme. Omistaja löytyi, mutta saimme tuon pennun itsellemme. Se oli aamu, kun ensin kävimme lemmikkieläinkaupasta hakemasta pennulle pannan, talutinhihnan, herkkuluun ja muuta tarpeellista, tämän jälkeen käänsimme auton nokan kohti tarhaa. Tarhanpitäjä tuli vastaan meitä kysyvä ilme kasvoillaan, huomasi pennulle tarkoitetut tarvikkeet, sanoi nauraen arvanneenkin meidän hakevan pennun itsellemme lemmikiksi. Hän meni tarhaan ja kohta pieni karvakasa juoksi suoraan minua kohti tarhan sisältä alkaen nuolla lipittämään naamaani. Siitä alkoi yhteinen 10 vuoden taival tämän maailman ihanimman koiran kanssa.

Pentu sai uudeksi nimekseen Sesse. Alkutaival oli vaikeaa, sillä Sesse oli todella vikkelä ja aina pahanteossa. Mutta tämä oli vain se pentuaika, sittemmin pennusta kehittyi kaunis ja erittäin viisas narttukoira.

Vanhalle kissalle ja Sesselle kehittyi erittäin lämpöinen ”ystävyyssuhde”, he jopa nukkuivat vierekkäin vaikka Sessestä tuli aika kookas koira, sillä siinähän oli lapinkoiraa ja ”lassieta”.

Ilman tätä koiraa olisin jäänyt halvaantuneeksi, leikkauksessa tapahtuneen virheen takia. Koira hoiti minua ja ajoi minut ulos liikkeelle ja kahden vuoden sitkeän kuntoutuksen jälkeen pystyin jo tekemään paljon sellaisia asioita mitä ennen leikkausta. Jollei koiraa olisi ollut, en olisi tässä nykyisessä kunnossa, missä olen tällä hetkellä.

Ja miten koira otti vastaan Thaimaasta adoptoidun poikamme. Hekin olivat ylimmät ystävät ensisilmäyksestä lähtien. Jos emme itse huomanneet vaippaan tulleita asioita, Sesse kyllä huomasi ja ilmoitti meille. Sesse oli kuin ihminen; aina turvana, apuna ja hoiti meitä tehdessämme surutyötä isovanhempien kuollessa, samoin anopin poistuessa tästä maailmasta. Tämä koira oli oikea ajatustenlukija.

Pari vuotta sitten keväällä huomasin koirasta, ettei kaikki ole kunnossa. Veimme koiran eläinlääkärille, joka tutki sen ja sanoi koiran olevan kunnossa. Kesän lopussa tuli romahdus koiran terveydentilassa. Veimme naapurikaupunkiin koiran yksityiselle eläinklinikalle ja saimme surullisen tiedon. Koiramme joutuisi suureen leikkaukseen päivystysajalla, vielä samana päivänä, mutta mitään varmuutta, että koira selviytyisi leikkauksesta, ei ollut. Olimme koko perhe koiran kanssa klinikalla ja meidän piti päättää kymmenessä minuutissa mitä koiralle tekisimme. Päätös oli tehty matkalla jokaisen mielessä ja nyt se olisi sanottava ääneen. Emme halunneet koiran kärsivän enempää vaan annoimme lääkärille luvan lopettaa koiran kivut heti. Olimme koiran ympärillä koko perhe loppuun asti. Toimme koiramme kotiin ja kaivoimme omakotitalomme pihaan syvän kuopan, johon hautasimme rakkaamme. Tänä päivänä haudan päällä on kaunis kukkapenkki ja kynttilälyhty, jossa palaa silloin tällöin kynttilä koiramme muistoksi. Elämä jatkuu ja pieni poikamme kaipaa koiraystäväänsä. Viime viikolla viimeksi hän sanoi” Äiti, Sesse on nukkunut ihan tarpeeksi, herätä Sesse”.

Elämä jatkuu, otamme vielä joskus uuden koiran, sitten kun nenämme eteen tulee koira, joka tarvitsee yhtä kipeästi kotia kuten Sesse!

Senja Juusola, Jämsä

Itselläni on Tallinasta tuotu löytökoira nimeltä Pollo. Olin itse sitä hakemassa.

En tiedä mitä sille on tehty kun se menee maahan kun laitan sille kaulapantaa. ja aristaa joitakin ääniä, mutta ehkä se joskus tokenee.

Pollo-koira on ollut minulla nyt n.3-4/kk. Se pitää kovasti lapsista ja on muutenkin leikkisä, energinen, iloinen ja todella hellyyden kipeä. Monet ovat sanoneet, että olet saanut hyväluontoisen koiran.

Mari Inkinen, Helsinki
 

Tässä uusi perheenjäsenemme Alli, joka lensi Espanjasta Suomeen uudenvuodenaattona klo 4 Espanjan kulkukoirat ry:n avustamana (www.espanjankulkukoirat.com). Rakastuin Alliin ensi silmäyksellä ja heti kun pääsimme kotiin se oli ystävällinen kissalle, koiralle ja viidelle lapselle! Alli oli täynnä matoja ja korvapunkkeja tullessaan, mutta sai lääkkeet ja parani.

Hän on kaikkea mitä koiralta voi toivoa, häntä heiluu heti kun Allia katsookin ja Alli ryntää syliin suukottelemaan. Alli makaa selällään sohvalla vaikka koko illan jos vaan löytyy rapsuttelijoita, ja niitä meidän talossa riittää! Sisäsiisti Alli oli jo muutaman päivän päästä. Pesu, kampaus, kynsien leikkuu ym. ym. onnistuvat moitteettomasti! Kulkukoiran hankkiminen arvelutti toden teolla ja kaikenlaiset uhkakuvat ja pelot kummittelivat päässäni, kun talossa on lapsiakin näin monta. Nyt kun Alli on täällä, hymyilyttää ihan mielikuvitukseni! Mikään peloistani ei käynyt toteen.

Suosittelen koko sydämestäni kaikille koirien ystäville löytökoiran hankkimista. En tiedä mitä Allille olisi tapahtunut ilman meitä, mutta tuossa kun Alli makaa sohvalla ja näen miten hyvä sillä on olla, tunnen suurta onnea ja oikeudenmukaisuutta.

Elina ja Alli

PS. Koiria voi auttaa monella muullakin tapaa, kuin antamalla kodin.
 

Elina ja Alli , Lieto
 

Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia löytöeläimistä...

kirjoita niistä minulle!

Julkaisemme kirjoituksia täällä koirasivuilla. Kuvan voit laittaa myös liitteenä (jpg-kuvana) mukaan!  Klikkaa koiraa ja mailaa!