|
10.viikko
Lapsi
käyttää jo lihaksiaan
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥
Ensimmäinen kolmannes ♥♥ ♥♥ ♥♥
Kolmas raskauskuukausi
♥♥ ♥♥ ♥
|
|
I N F O |
|
♥
Vauvan liikehdintä:
yksittäiset käden tai jalan liikkeet, rintakehän liikkeet, venyttely.
|
|
V I I K O N
V I N K K I |
|
♥
Pidä
erityistä huolta hampaiden hoidosta, sillä odotusaikana ikenet pehmenevät
ja bakteerit pääsevät jylläämään. |
|
L A P S I |
|
♥
Kaikki sisäelimet ovat muodostuneet, mutta eivät vielä kehittyneet
valmiiksi. Esimerkiksi osa suolistosta on vielä napanuoran sisällä.
Sormien ja varpaiden välinen iho häviää. Lihakset alkavat saada
luonnollisen muotonsa ja lapsi käyttää niitä jo.
♥
Koko:
Pää-perämitta 23-32mm. Paino
1-2g.
|
|
Ä I T I |
|
♥
Hormonit vaikuttavat moneen asiaan, esimerkiksi mieliala
saattaa vaihdella, mutta myös myönteisiä sivuvaikutuksia
löytyy – rypyt häviävät.
|
|
D I A R Y |
|
♥
1. raskaus:
Yllättäviä mielihaluja
"Uutuutena on ilmestynyt
yllättävät ruokahalut - ja usein juuri tiettyyn tuotteeseen. Onneksi en
mieltynyt kuitenkaan laastiin, niinkuin eräs äiti... Minulle tuli mieltymys
tummaan leipään, tonnikalaan, mustikkajugurttiin, perunaan ja lopulta
suklaaseen. Tuntui ihan kuin vauva sanelisi, mitä hän haluaa. Huonovointisuus on pysynyt
aisoissa, kun napostelen jotain kahden tunnin välein heti aamusta alkaen."
♥
2. raskaus:
Ensimmäinen ultra
"Ensimmäinen ultra: sain
katsella monitorista pienen lapseni liikehdintää ja sydämen tykytystä.
Lapsi piti pienillä käsillään tiukasti kiinni pussin reunasta. Se oli
niin suloista. Minut valtasi sanoinkuvaamattoman ihana tunne! On niin
ihanaa odottaa vauvaa! Seurailen ihmisten vauvoja tarkkaan ja
ihailevasti. Vielä 2viikkoa, niin saan kertoa kaikille!"
♥
3. raskaus: Malttia,
malttia
"Koitan olla kantamatta
mitään liian painavaa. Kun elää maalla ja tekee pihanrakennustöitä, ei
ole kaikista helpointa välttää 'raatamista'. Mutta onneksi Luoja on
laittanut odottaviin äiteihin sellaisen mekanismin, että 'se alkaa
vilkuttamaan punaista valoa' heti, kun huhkii yli voimiensa: vatsaan
alkaa pistämään, päätä huippaamaan jne. Silloin on parasta huilahtaa ja
rauhoittua."
♥
4. raskaus: Iisisti
vaan
"Närästäminen on vähän
helpottanut. Siihen on auttanut vain se, että syö tai juo tasaisesti
kahden tunnin välein. Uni maittaa vielä enemmän, kuin ennen raskautta,
mutta ei sentään ihan kuuden tunnin päiväunivauhdilla... Huomaan
hengästyväni helposti. Huomaan myös, että n. puolentunninkin tasainen kuntopyöräily
tuntuu vatsassa pistelynä, ei heti, vaan sen jälkeen. Pitää siis ottaa iisisti ja odotella keskimmäistä kolmannesta, jossa äiti on 'elämänsä
kunnossa'.
|
|
S A N A N
P A I K K A |
|
♥
Lapset ovat Herran lahja.
"Herra piti Hannasta huolen, niin että hän tuli raskaaksi ja synnytti
vielä kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Mutta poikanen Samuel kasvoi Herran
edessä." 1.Samuelin kirja 2:21 |
 |
|
K A L E N T E R I |
|
♥
Viikon lopussa synnytykseen
aikaa 30viikkoa eli 210päivää. |
|
K U V A |
|
♥
Katso
miltä näyttää 10viikkoinen lapsi:
täällä
|
|
|
11.viikko
Lapsen sydän lyö 110-160 kertaa minuutissa
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥
Ensimmäinen kolmannes ♥♥ ♥♥ ♥♥
Kolmas raskauskuukausi
♥♥ ♥♥ ♥
|
|
I N F O |
|
♥
Lapsi osaa jo imeä ja niellä sekä haukotella ja liikutella leukaansa.
|
|
V I I K O N
V I N K K I |
|
♥
Nyt voit jo miettiä valmiiksi tekstiviestin tai sähköpostiviestin, missä
kerrot odottavasi pienokaista, sillä viikolla 12 on kulunut 3kk
ovulaatiosta, eli olet ohittanut kriittisimmän vaiheen. |
|
L A P S I |
|
♥
Pää on pyöristynyt, mutta se on kooltaan puolet muusta vartalosta.
Nenä on valmis, ja suu alkaa muotoutua. Silmäluomet peittävät silmiä,
jotka avautuvat vasta viikolla 26. Kädet ja jalat kasvavat ja
liikkuvat. Korvan kuuloluut alkavat kehittyä. Sydän lyö 110 - 160
kertaa minuutissa.
♥
Koko:
Pää-perämitta 33-41mm. Paino 2,5-4g.
Kuvassa: Lapsi 11,1viikon
ikäisenä. Hän peittää seulontaultrassa otetun 3D kuvan aikana kasvonsa
pienillä käsillään. Jalkojen välistä lähtee napanuora. Vaikka lapsi on
tässä vasta 4,4cm pituinen (pää/perämitta), hänellä on jo kaikki
kohdallaan.
|

|
|
|
Ä I T I |
|
♥
Lisääntynyt verimäärä
turvottaa elimistön limakalvoja. Valkovuotoa esiintyy enemmän kuin
tavallisesti. Nenä voi yllättäen vuotaa ja tuntua tukkoiselta.
|
|
D I A R Y |
|
♥
1. raskaus:
Sydänäänet hakusessa
"Sain mennä neuvolaan
hiukka ennen oikeaoppista päivämäärää, koska edessä on Espanjan matka. Oli
määrä kuunnella vauvan sydänääniä: Lääkäri sanoi heti: 'Älä pelästy, jos
sydänääniä ei vielä kuulu.' No, niitä sydänääniä haettiin ja haettiin
ympäri vatsaa, mutta ei mitään. Olisi niin ihana kuulla edes muutama
lyönti, että saisin vain tietää ollaanko siellä elossa - rukoilin hiljaa.
Kunnes: 'Hei, täällä!' - huudahti lääkäri lopulta. Pieni sydän löi kovaa
vauhtia ja minä olin maailman onnellisin!"
♥
2. raskaus:
Mielitekoja
"Mieliteot
erikoisenpiin ruokiin: varsinkin tonnikalaan tomaattikastikkeessa,
punasipuliin ja Mexicana-keittoon yllättävät päivittäin. Huonovointisuus
jatkuu, mutta se ei tukahduta kuitenkaan onnellisuutta tulevasta
lapsesta. Vielä yksi viikko ja saan kertoa ihanasta asiasta: pikku
tyttöni saa siskon tai veljen. Niin ihanaa!"
♥
3.
raskaus: Suurperhe?
"En ole malttanut olla kertomatta niille, jotka ovat
tajunneet asian katsomalla sivuprofiiliani. 'Vauvamasu' kun näkyy sitä
aikaisemmin, kuin kuinka monta raskautta on takana. 'Oi miten ihanaa,
teille tulee oikein suurperhe' - on ollut useimpien kommentti. Niin...
luulin, että suurperhe-tittelin saa vasta 5:nnen lapsen jälkeen."
♥
4.
raskaus: Ensimmäinen yhteys
"Pääsin ensimmäiseen ultraan. Kyllä oli ihana kuulla vauvan
sydänäänet ja katsella häntä ensimmäistä kertaa tietokonenäytön kautta!
Ensimmäinen syvä yhteys uuteen tulokkaaseen syntyi. Kätilö teki useita
laskelmia koneella ja selitti aina, missä on vauvan munuaiset,
selkäranka, sydän jne. Pikkuinen potki kovasti ja liikkui muutenkin
vikkelästi, tilaa riittää, vielä."
|
|
S A N A N
P A I K K A |
|
♥
Kuninkaan virkamies
sanoi hänelle: "Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee". Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun poikasi elää".
Mies uskoi
sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni. Jo hänen ollessaan paluumatkalla hänen palvelijansa
kohtasivat hänet ja sanoivat, että hänen poikansa eli. Niin hän tiedusteli heiltä, millä hetkellä hän oli alkanut
toipua.
He sanoivat hänelle: "Eilen seitsemännellä hetkellä kuume
lähti hänestä". Niin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut sillä hetkellä,
jolloin Jeesus oli sanonut hänelle: "Sinun poikasi elää". Ja hän uskoi,
hän ja koko hänen huonekuntansa. Johanneksen kirje 4:49-53 |
 |
|
K A L E N T E R I |
|
♥
Viikon lopussa synnytykseen
aikaa 29viikkoa eli 203päivää. |
|
|
12.viikko
Lapsi harjoittelee hengittämistä
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥
Ensimmäinen kolmannes ♥♥ ♥♥ ♥♥
Kolmas raskauskuukausi
♥♥ ♥♥ ♥
|
|
I N F O |
|
♥
Kaikututkimuksesta selviää
jo onko lapsi poika vai tyttö.
|
|
V I I K O N
V I N K K I |
|
♥
Nyt voit ilmoittaa vaikka
koko maailmalle olevasi raskaana! |
|
L A P S I |
|
♥
Pää kehittyy edelleen. Sama
koskee myös korvanlehtiä ja silmiä. Sormet ja varpaat erottuvat yhä
selvemmin, ja niissä voi nähdä viitteitä nivelistä ja kynsistä. Lapsi
harjoittelee jo hengittämistä.
♥
Koko:
Pää-perämitta 41-52mm. Paino
5-10g.
|
|
Ä I T I |
|
♥
Kohtusi on nyt appelsiinin
kokoinen ja painonnousu alkaa näkyä. Rintasi ovat jo suurentuneet.
|
|
D I A R Y |
|
♥
1. raskaus:
Onnellinen äiti
"Oli
ihana lähteä matkaan, kun oli saanut kuulla sydänäänet! Onnellisena
suunniteltiin vauvan tulevaa elämää samalla kun köllöteltiin auringossa.
Torilta hankittiin iso kasa vauvanvaatteita, petivaatteita ja huopia,
vaaleansinisiä, että sopii molemmille. Olo oli mainio pieniä
kouristuksia lukuunottamatta. Lähetin seuraavanlaisen viestin
ystävilleni Suomeen: 'Tervehdys Espanjan auringon alta. Neljännellä
kuukaudella oleva pienokainen taitaa myös nauttia lämmöstä. T:
Onnellinen äiti"
♥
2.
raskaus: Raskaana olo tuntuu hyvältä
"Pieni kumpu on ilmaantunut sopivasti vatsan kohdalle. Olen
ostanut jo unipussin pienokaiselle, jota odottaa jo suuri joukko
perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Kaikki ovat niin avuliaita ja
huomaavaisia. Raskaana olo tuntuu niin hyvältä, muutamia
'huonovointisuustiloja' lukuunottamatta."
♥
3. raskaus:
Ihmeellinen hetki
"Sain
katsella ihanan pitkään omaa pienokaistani ultraäänitutkimuksessa. Lapsi
heilutteli käsiään ja jalkojaan, heitti jopa volttia ympäri. Minä
ihastelin suurta ihmettä suu ammollani pimeässä huoneessa lääkärin
kanssa. Se oli ihmeellinen hetki. Tuo pieni elävä ihme sisälläni ja
täydessä vauhdissa!"
♥
4. raskaus: Milloin
potkut tuntee?
"Neuvolalääkärissä pääsin taas ultraan katselemaan pienokaista, jota en
osaa kutsua sikiöksi. Selvä vauvahan se siellä mennä viipotti! Lääkäri
otti taas tärkeitä mittoja jopa niin kauan, että jaloissa alkoi tärinä,
en tiedä jos se oli jännitystä. Kyselin, milloin voin alkaa tuntemaan
potkuja ja hän sanoi, että yleensä 16viikolla, mutta
uudelleensynnyttäjät aikaisemminkin. Ihan niinkuin olisin tuntenut pari
potkua viime viikolla..."
|
|
S A N A N
P A I K K A |
|
♥
Lapsen saamisen murhe ja ilo
"Kun vaimo synnyttää, on
hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on
synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden,
että ihminen on syntynyt maailmaan."
Johanneksen kirje 16:21 |
 |
|
K A L E N T E R I |
|
♥
Viikon lopussa synnytykseen aikaa 28viikkoa eli 196päivää.
|
|
K U V A |
|
♥
Katso
miltä näyttää 12viikkoinen lapsi:
täällä
|
|
|
13.viikko
Äidin
pahoinvointi alkaa helpottaa
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥
Ensimmäinen kolmannes ♥♥ ♥♥
♥♥ Neljäs
raskauskuukausi ♥♥ ♥♥ ♥♥
|
|
I N F O |
|
♥
Ultraäänitutkimus
'alakautta' (vk.13-14).
♥ Sikiöseulonnat
alkavat viikoilla 13-20, osallistuminen on
vapaaehtoista.
Seulontojen tulokset eivät ole 100%:n luotettavia, siksi niiden varaan
ei pidä laskea liikaa (tiedän 3 tapausta, jossa päädyttiin keskeyttämään
raskaus, koska lapsi oli todettu vaikeasti vammautuneeksi ja lapsi
olikin ollut täysin terve ja yhden tapauksen, jossa lapsi todettiin
vaikeasti vammaiseksi, mutta pariskunta halusi säilyttää lapsen hengen:
lopputulos oli, että heille syntyi täysin terve tyttövauva).
|
|
V I I K O N
V I N K K I |
|
♥
Ultraäänikuvan värit haalistuu parissa vuodessa, joten
skannaa ja tallenna kuva esim.
tietokoneellesi muistoksi (ps. muista lisätä päivämäärä ja raskausviikot). |
|
L A P S I |
|
♥
Veri virtaa jo kaikissa ruumiinosissa. Pieni tyttö tai poika osaa jo
aukoa suutaan. Tästä viikosta alkaen kaikki elimet ovat jo
paikoillaan ja lapsi jatkaa kasvuaan. Epämuodostumien riski on siksi
hyvin pieni tästä eteenpäin. Sikiö osaa ojennella sormiaan.
♥
Koko:
Pää-perämitta
52mm. Paino 10-20g.
|
|
Ä I T I |
|
♥
Istukka on alkanut
tuottaa paljon keltarauhashormonia. Pahoinvointi
alkaa helpottaa.
|
|
D I A R Y |
|
♥
1. raskaus:
Ensimmäinen ultra
"Ensimmäinen todellinen ultra. Sain heti ajan, kun hoitaja kuuli, etten
ole käynyt ultrassa vielä kertaakaan. Lääkäri oli erittäin miellyttävä.
Rauhallisesti hän selitti tietokoneruudulta mikä on mikin, vaikka
minusta kaikki näytti 'päiltä'. Sain muistoksi kaksi kuvaa, joista sain
katsella pienokaistani ensikertaa. Sillä on niin pieni nenä ja iso
maha."
♥
2. raskaus: Esikoinen
kyselee
"Nyt kun nuo riskialttiit 3kuukautta ovat ohi, olen ollut levollisella mielellä ja kiittänyt
Jumalaa tästä vauva-lahjasta. Esikoiseni (2,3v)
kyselee kovasti milloin vauva syntyy ja miten sitten leikitään siskon
(?) kanssa ja juotetaan sille vain maitoa. Joudun yhä syömään parin
tunnein välein jotain, ettei närästys iske, mieluiten hedelmiä ja hapankorppua. Väsymys alkaa
jo pikkuhiljaa hellittää.
|

Ultraäänikuvassa
13+4vk:n tyttölapsi. Kasvojen piirteet ja pienet sormet
erottuvat jo selvästi. |
|
♥
3. raskaus: Ei
äkkinäisiä liikkeitä
"Aamuisin noustessani nopeasti ylös sängystä, huomaan miten alavatsaan
alkaa heti pistämään. Muutenkin nopeat, äkkinäiset liikkeet tuntuvat
heti vatsassa. Esikoiselleni olen saanut muutaman kymmenen kertaa
muistuttaa, että eipäs hypitä enää äidin masun päälle, siellä asuu pieni
vauva. Vauva on jo niin valmiskin, sikisi en voi ymmärtää, että abortti
voi olla laissa sallittu vielä näin myöhään. Se on hirveää!"
♥
4. raskaus: Rautatabletit
päivittäiseen ohjelmaan
"Neuvolasta sain ohjeet syödä rautatablettia ja oikein 2kertaa päivässä.
Veriarvot ovat olleet alhaalla jo parilla neuvolakäynnillä ja väsymys on
yhä voimakasta päivittäin. Muistin äitini hyvän neuvon ja vatkasin pari
raakaa kananmunaa juuri puristettuun appelsiini mehuun. Maistui ainakin
terveelliseltä! Pitäisi sen auttaakin, koska C-vitamiinihan saanti
imeyttää rautaa helpommin." |
|
S A N A N
P A I K K A |
|
♥
Mooses-vauva pelastuu
Mutta sitä mukaa kuin
lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli Aabrahamille antanut,
kasvoi kansa ja lisääntyi Egyptissä, kunnes Egyptiä hallitsemaan nousi
toinen kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt. Tämä kohteli
kavalasti meidän kansaamme ja sorti meidän isiämme ja pakotti heidät
panemaan heitteille pienet lapsensa, etteivät ne jäisi eloon. Siihen
aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin
kolme kuukautta isänsä kodissa. Mutta kun hänet oli pantu heitteille,
otti faraon tytär hänet ja kasvatti hänet pojaksensa. Apostolien teot 7:17-21 |
|
K A L E N T E R I |
|
♥
Viikon lopussa synnytykseen
aikaa 27viikkoa eli 189päivää.
|
|
K U V A |
|
♥
Katso
miltä näyttää 12viikkoinen lapsi:
täällä
|
|
|
14.viikko
Lapsella on
jo kulmakarvat ja hiuksia
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥ Toinen kolmannes ♥♥ ♥♥ ♥♥
Neljäs raskauskuukausi
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥
♥
|
|
I N F O |
|
♥
Lapsi osaa jo hamuilla (vastaa kosketukseen kuin etsisi rinnanpäätä).
♥
Lapsen kädet ja jalat
tekevät rytmikkäitä liikkeitä.
|
|
V I I K O N
V I N K K I |
|
♥
Äitiysvaatteet alkavat olla ajankohtaisia. Niitä voi keksiä itse: jos
pidät housuja, käytä esim. 'belly belt'-vyötä, jos käytät hameita, suosi
sellaisia, missä on kuminauha vyötärö, jolloin voit laskea hameen vatsan
alapuolelle ja käyttää päällä tunikaa. |
|
L A P S I |
|
♥
Lihakset kasvavat niin, että sikiön liikkeet ovat voimakkaammat. Varpaissa
ja sormissa on jo kynnet. Aivot ja lihakset toimivat yhteistyössä. Sikiö osaa niellä, imeä sormiaan ja taivuttaa niveliään.
Kasvonpiirteet muovautuvat ja lapsella on kulmakarvat ja tukkaa.
Koko:
Lapsi on nyt noin 8,5cm
pitkä ja painaa noin 35g
|
|
Ä I T I |
|
♥
Sinun on siirryttävä numeroa suurempiin vaatteisiin. Kohtu on greipin
kokoinen. Pienen hiustenlähtökauden jälkeen hiukset alkavat taas kasvaa ja
niistä tulee kiiltävämmät ja terveemmät.
|
|
D I A R Y |
|
♥
1. raskaus: Isän
onni
"Olen voinut hyvin ja 'isä'
myös. Joka päivä hän muistaa siunata vauvaa ja ihastella pikku kumpuani
(joka on jo kasvanut ulos ainakin kolmesta vaatteesta). Käytiinkin
katsomassa äitiysvaatteita, mutta niistä ei löytynyt mieleisiä. Taidan
tyytyä omiin yhdistelmiin."
♥
2. raskaus:
Huono olo on poissa!
Viimeinkin huono olo on poissa, ihanaa! Makeakin alkaa maistua
kuukausien jälkeen. Aina välillä pysähdyn kesken arjen askareiden ja
kiitän sydämestäni Jumalaa, joka on antanut minulle tämän onnen.
♥
3. raskaus:
Rattaita, rattaita!
"Jo
muutamana iltana olen selaillut netistä kaksostenrattaita. Edellinen
lapseni kun tulee olemaan vasta 1,7vuotta, kun uusi vauva syntyy. Uskon,
että molemmat haluavat vielä nauttia kyyditsemisestä. Ebay sivustoilta
Saksasta löysin kun löysinkin ihanat kaksostenrattaat (Queenette- merkkiset)."
♥
4. raskaus: Beessit
Hartanit
"Hankin
vauvalle yhdistelmävaunut, tällä kertaa ihastuin kolmipyöräisiin Hartan
Skater-X :iin. Väri on beessi, joten sopii molemmille ja kehtaan viedä
niillä kohta kolmivuotiasta, tulevaa isoveljeäkin. Tuo vaunujen
miettiminen oli vaikea tehtävä. Vertailin monia ja lueskelin arvioita.
Huuto.net:istä löysin nämä vaunut ja nyt ne odottavat yhtä jännittyneinä,
kuin minäkin uutta matkustajaa..."
|
|
S A N A N
P A I K K A |
|
♥
Katso, lapset ovat
Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti." Psalmit 127:3
|
 |
|
K A L E N T E R I |
|
♥
Viikon lopussa synnytykseen
aikaa 26viikkoa eli 182päivää. |
|
K U V A |
|
♥
Katso
miltä näyttää 14viikkoinen lapsi:
täällä
ja
täällä
|
|
|
15.viikko
Äiti piristyy!
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥ Toinen kolmannes ♥♥ ♥♥ ♥♥
Neljäs raskauskuukausi
♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥♥ ♥
|
|
I N F O |
|
♥
Lapsen
luusto vahvistuu muuttuen rustosta luuksi.
|
|
V I I K O N
V I N K K I |
|
♥
Kummien tehtävä on rukoilla lapsen puolesta ja tukea häntä elämän oikeiden
arvojen valinnassa, punnitse tätä kummeja valitessasi. |
|
L A P S I |
|
♥
Jos lapsella on tummien
hiusten geeni, pigmenttisolut alkavat nyt tuottaa mustaa pigmenttiä.
Lapsi osaa rypistää otsaansa.
Koko:
Lapsi on nyt noin 10cm pitkä ja painaa noin 50g.
|
|
Ä I T I |
|
♥
Jotta sydän jaksaisi pumpata lisääntynyttä verimäärää ja huolehtia
sikiönkin hapentarpeesta, sen kapasiteetti kasvaa 20 prosentilla.
|
|
D I A R Y |
|
♥
1. raskaus: Uiminen
tuntuu ihanalta!
"Vieläkin olen
ihmeissään tästä ihanasta onnesta, mikä on kohdannut meitä. Ensimmäisen
kolmanneksen kivut, väsymys ja huonovointisuus on takana, elän toista
kolmannesta, joka on raskauden parasta aikaa. Kynteni ovat kasvaneet ja
vahvistuneet, samoin hiukset. Mieli on virkeämpi kuin koskaan.
Uiminenkin tuntu taivaalliselta kylpylässä, jossa olimme tulevien
kummien kanssa. Tuntui, kuin vesi olisi ollut jotenkin luonnollinen
elementti, jonne olisi voinut vallan jäädä.
Uinkin toisella kolmanneksella useita kertoja, mutta muutamaa viikkoa
ennen laskettua aikaa uinti on kielletty tulehdusvaaran vuoksi."
♥
2. raskaus: Ei
suositella raskaana oleville
"Onnistuin saamaan
flunssan. Tietysti useissa lääkkeissä lukee 'ei suositella raskaana
olevalle tai imettävälle äidille'. Mutta Vickyä kaulaan, rintaan ja
selkään ja kurkkupastillia suuhun, niin kyllä selviää. Huomaan
nauttivani ulkoilusta erityisesti. Nopeita liikkeitä ei keho kuitenkaan
siedä. Vatsasta vihlaisee heti kun nousen esim. liian nopeasti sängystä.
Pitää muistaa olla varovainen, vaikka se kriittinen 3kk onkin jo
takana."
♥
3. raskaus: Jumalalle
kaikki on mahdollista
"On ihanaa odottaa
vauvaa. Mietin jo itse synnytystäkin. Nyt minulla on kaksi synnytystä
takana, mutta ne molemmat poikkesivat toisistaan niin paljon, ettei sitä
tiedä yhtään, miten tällä kertaa menee. Ajattelin kysyä edellistä
kätilöäni synnytykseen, jos hän sattuisi olemaan vuorossa juuri silloin,
niin kuulemma muutkin ovat tehneet hänen kohdallaan (kyseisen kätilön
haastattelu
täällä). Vatsakin on saanut jo uuden
muodon, kerroin jo seurakunnassakin samalla koko kuulijakunnalle
odottavani kolmatta lasta, vaikka aikoinaan pahan endometrioosin
todettuaan sairaanhoitaja olikin kysynyt: 'olisinko halunnut lapsia?'
Onneksi Jumalalle kaikki on mahdollista!
♥
4. raskaus: Vatsa ON
kasvanut!
"Nyt huomaa jo, että
vatsa on kasvanut - sanoi mies yhtenä iltana. Aina aamuisin katsonkin
sivuprofiilia peilistä, joko olisi valokuvaamisen paikka ja nyt se
taitaa alkaa. Vaatteilla voi peittää paljonkin, mutta nyt se on jo
vaikeampaa salata. On joitakin läheisiä, jotka halusin yllättää
vauvauutisella samalla kertaa (mieheni syntymäpäivänä). Heitä
tavatessani, olen käyttänyt juuri tunikaa, missä leikkaus on heti rinnan
alla. Mutta pian koittaa se päivä, kun saan kertoa heillekin ja saan
iloita ja jutella ihanasta odotusajasta!"
|
|
S A N A N
P A I K K A |
|
♥
Saamme olla Jumalan lapsia
"Mutta kun aika oli
täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi
syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän
sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet
lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta." Kirje galattalaisille
4:4-7 |
 |
|
K A L E N T E R I |
|
♥
Viikon lopussa synnytykseen aikaa 25viikkoa eli 175päivää.
|
|
K U V A |
|
♥
Katso
miltä näyttää 15viikkoinen lapsi:
täällä
|
|